Blogi

BLOGI | Sielun Kipinä

Tärkein tekijä, jolla onnistut rahaunelmissasi
{
09.06.2021

Tässä kirjoituksessa jaan hieman omia ajatuksiani liittyen rahaan ja henkisyyteen sekä rahan manifestointiin. Hyvin usein kohtaan ihmisiä, jotka tuskailevat sen kanssa, että rahallinen runsaus ei virtaa heidän elämässään aivan siten, kuin he itse haluaisivat. Tämä on itse asiassa hyvin yleinen ongelma ja pureudun tässä kirjoituksessa siihen juurisyyhyn, jonka parantaminen auttaa sinua myös omien rahaunelmiesi toteuttamisessa.

Rahan manifestoinnista puhuttaessa on hyvä muistaa, että raha itsessään on vain energiaa – aivan kuten mikä tahansa muukin tässä maailmassa. Siksi sinun on mahdollista vetää rahaa puoleesi ja vahvistaa sen runsaudellisempaa virtaa omassa elämässäsi. Rahan manifestoiminen ei ole sen haastavampaa, kuin minkään muunkaan asian – miksi niin monet silti kokevat sen vaikeaksi?

Kyse on siitä, että hyvin monilla on syvälle juurtuneita negatiivisia ajattelumalleja rahaan liittyen. Näitä rahaan liittyviä uskomuksia on vaikka millä mitalla ja osa niistä on hieman hassujakin, kuten vaikkapa se, että raha olisi jotenkin pahaa. Raha itsessään ei ole mitään negatiivista. Raha on vain väline. Sinä itse annat merkityksen rahalle ja päätät, mitä energiaa siihen liität. Millä energialla rahaa käytät, kuinka se virtaa elämässäsi. Sinä itse valitset aina sen, kuinka suhtaudut rahaan. Jos suhtaudut siihen pelon, negatiivisuuden ja välttelyn kautta, niin kyse ei ole siitä, että nämä ominaisuudet olisivat rahassa itsessään. Kyse on siitä, että sinulla on rahaan liittyviä ongelmallisia uskomuksia.

Raha itsessään ei ole mitään negatiivista. Raha on vain väline. Sinä itse annat merkityksen rahalle ja päätät, mitä energiaa siihen liität.

Toinen mielestäni hassu olettamus on se, että rahan toivominen itselleen olisi automaattisesti ahneutta. Ajattele hetken aikaa tätä asiaa siltä kannalta, että sinä voit käyttää rahaa myös hyvään ja mitä enemmän sinulla on rahallista runsautta, sitä runsaammin voit tehdä sillä myös hyvää. Se ei enää kuulosta ahneudelta, eikö totta?

Henkisillä ihmisillä elää myös tiukassa sellainen uskomus, että henkinen ihminen ei saisi haluta rahaa. Tämä uskomus liittyy erityisesti henkisen työn tekemiseen, mutta vaikka et tekisikään henkistä työtä, sinulla saattaa olla ajattelumalli, että rahan toivominen sotii jotenkin henkisyyttä vastaan. Kyse on tiukkaan juurtuneista, jopa vuosisatoja vanhoista ajattelumalleista, joiden on aika murtua, kun nousemme energioissa yhä korkeammalle. On toki totta, että raha on 3D-tason luomus, mutta se ei tarkoita sitä, ettetkö voisi olla samaan aikaan henkinen ja elää rahallisessa runsaudessa. Olet valo-olento fyysisessä kehossa. Elämme edelleen maailmassa, jossa tarvitsemme rahaa jokapäiväiseen elämään. Raha itsessään tai se, kuinka paljon tai vähän sinulla sitä on, ei määritä yhtään mitään. Rahan omistaminen ei tee sinusta automaattisesti ahnetta tai ”epähenkistä”. Vain sillä on merkitystä, millaista energiaa rahaan liität ja kuinka sitä käytät. Kun alat suhtautua rahaan mahdollisuuksien, rakkauden ja kiitollisuuden kautta, alat avata sen runsaampaa virtaa omaan elämääsi.

Kun alat suhtautua rahaan mahdollisuuksien, rakkauden ja kiitollisuuden kautta, alat avata sen runsaampaa virtaa omaan elämääsi.

Elämme yltäkylläisessä maailmankaikkeudessa, mistä ei puutu mitään resursseja, ei myöskään rahallista runsautta. Puute ja niukkuus ovat uskomusten aikaansaamia illuusioita, joista sinun on mahdollista vapautua milloin tahansa – mikäli sitä vain itse haluat ja olet valmis kohtaamaan omia uskomuksiasi. On myös hyvä muistaa, että raha on energiaa, jonka kuuluu virrata. Siksi, jos takerrut rahaan kaksin käsin, ylläpidät illuusiota niukkuudesta. Sen sijaan, kun alat suhtautua rahan käyttämiseen korkeammasta näkökulmasta, sen virta elämässäsi alkaa elpyä. Se ei tarkoita tuhlailua vaan se tarkoittaa sitä, että käytät rahaa niihin asioihin, jotka nostavat värähtelyäsi ja auttavat sinua nousemaan korkeammalle omassa elämässäsi. Ja kun opit tunnistamaan nämä asiat, saatat huomata, että itse asiassa raha pysyykin sinulla helpommin – et enää käytä sitä asioihin, jotka laskevat energiaasi vaan asioihin, jotka nostavat sitä, tuovat sinulle hyvää mieltä, täyttymystä, auttavat sinua nousemaan korkeammalle omassa elämässäsi.

Kuulostele omia ajatuksiasi rahaan liittyen. Miltä ne kuulostavat? Kuulostavatko ne kumpuavan rakkaudesta (runsaudesta) vai pelosta (niukkuudesta)? Muista, että sielustasi eli universumin runsaudesta kumpuavat ajatukset eivät koskaan rajoita sinua, vaan ne ovat puhdasta rakkautta. Egon keksimät tarinat sen sijaan pitävät sinut kiinni rajoitteissa, peloissa ja negatiivisessa energiassa. Siksi omat tuntemuksesi kertovat aina sen, oletko ajatuksiesi kanssa linjassa sieluusi vai egoosi ja niukkuuden illuusioon. Kun alat muuttaa käsityksiäsi rahasta rakkaudellisempaan suuntaan, alat vetää sitä puoleesi täysin uudella tavalla.