Blogi

BLOGI | Sielun Kipinä

Talvipäivänseisaus – Siemenet uuteen syntyvät rauhoittumisen aikana
{
15.12.2022

Talvipäivänseisauksen energia

Talvipäivänseisaus 21.12. on jälleen se hetki, jolloin auringon voima alkaa kasvaa taas uudelleen ja luonnossa valo voittaa pimeyden. Se tarkoittaa myös sitä, että uuden siemenet alkavat itää tuon valon vaikutuksesta, jotta ne voivat taas keväällä puhjeta uuteen kasvuun ja kukoistukseen. Kuten aina, myös tämä luonnon sykli vaikuttaa meissä ihmisissäkin.

Talvi on pyhää hiljentymisen ja rauhoittumisen aikaa. Tuossa hiljentymisessä ja rauhoittumisessa on aika levätä, aika ladata akkuja, aika pysähtyä. Huomaat sen konkreettisesti luonnosta, joka lumipeitteen alla nukkuu talviuntaan. Mutta silti, pysähdys ei ole tullut jäädäkseen ja samalla kaiken tämän hiljaisen energian alla piilee lupaus uudesta. Tämä on vain hetken lepotauko ennen uutta kasvua, ja uuden kevään siemenet uinuvat jo jossain tuolla lumen alla. Sieltä ne pääsevät nousemaan valon avulla pintaan, kun aika on sille kypsä. Aivan samalla tavalla myös sinä saatat kokea tämän ajan sellaisena, että haluat kohdata sisimpääsi ja kaikkea sieltä kumpuavaa nyt, jotta voit kirkastaa jälleen visiotasi siitä, mitä uutta haluat taas pian lähteä elämääsi luomaan.

Talvi on pyhää hiljentymisen aikaa, mutta pysähdys ei ole tullut jäädäkseen. Kaiken tämän hiljaisen energian alla piilee lupaus uudesta. Tämä on vain hetken lepotauko ennen uutta kasvua.

Varjojen kohtaamisesta syntyy vahvempi valo

Meillä ihmisillä tämä hiljentymisen aika nostaa usein pintaan tarpeen kohdata varjot itsessämme, jotta voimme löytää myös uuden voiman, uuden toivon ja uuden luottamuksen lähteä taas luomaan toivomiamme muutoksia elämäämme. Meissä jokaisessa on puolia, joita olemme kätkeneet sisimpäämme toisilta ja myös itseltämme. Siellä on tukahdutettuja tunteita, menneitä haavoja ja käsittelemättömiä suruja. Siellä on unohdettuja unelmia ja toiveita, joihin sielusi sinua kutsuu, mutta joita jostain syystä et ole halunnut vielä toteuttaa.

Jos pelkäät kohdata näitä varjoja, ne painavat sinussa aina uudelleen ja vievät voimaasi pois. Kyse ei ole siitä, että sinun täytyisi antaa näiden kipujen ja haavojen voittaa sinut ja hukuttaa sinut alleen, vaan kyse on siitä, että varjojesi kohtaaminen on sinun voimallisin keinosi uudistua ja kasvaa sisäisesti. Kun sallit itsesi kohdata nämä varjot itsessäsi, niistä tuleekin sinun uudistumisesi ja kasvusi pohja – alusta uuden siemenille sekä sisäisen valosi vahvistumiselle.

Ota talvipäivänseisauksen energia itsellesi käyttöön toivon ja luottamuksen lähteenä. Vaikka nyt kokisitkin, että tietyt asiat ovat pysähtyneinä, voit tämän talven rauhallisen energian avulla ymmärtää, että sillekin on oma täydellinen tarkoituksensa. Juuri nyt ei olekaan tarpeen tehdä suuria muutoksia, sillä ideat uudelle ovat vasta kypsymässä sinussa ja voit luottaa siihen, että askeleesi kirkastuvat sinulle, kun aika sille on oikea. Älä siis ota juuri nyt paineita siitä, mitä kaikkea sinun pitäisi tehdä ja suorittaa. Sen sijaan salli itsesi pysähtyä ja hiljentyä ja kohdata se, mikä sisimmästäsi on nyt nousemassa pintaan. Se haluaa tulla kohdatuksi, jotta uuttakin on lopulta mahdollista syntyä.

Tämä on sinulle erinomainen mahdollisuus vahvistaa uudistumista itsessäsi tarkastelemalla sitä, mitä sinä todella haluat ja tarvitset. Koska tässä kohtaa myös luonnossa alkaa uusi sykli ja valon määrä lisääntyy kohti seuraavaa kevättä, myös sinä voit jo kääntää katseesi kohti tulevaa vuotta ja asettaa itsellesi aikomuksia ja tavoitteita seuraavalle vuodelle ja samalla antaa sen päättyä, mikä nyt on tullut tiensä päähän. Päästä vanhasta luottamuksella irti ja käännä katseesi kohti uutta alkua, toivoa ja valoa.

Salli itsesi pysähtyä ja hiljentyä ja kohdata se, mikä sisimmästäsi on nyt nousemassa pintaan. Se haluaa tulla kohdatuksi, jotta uuttakin voi lopulta syntyä.

Oletko valmis uuteen alkuun?

Talvipäivänseisauksen upeissa energioissa kanavoituu myös Alku Uudelle -hoito, joka on ihana vahvistus kaikelle sille uudelle, jota haluat elämääsi luoda. Se on kuin ekstravahva intentio sinulta maailmankaikkeudelle: ”Kyllä – olen valmis ottamaan vastaan uusia mahdollisuuksia ja runsautta!” 

Hoito kanavoituu talvipäivänseisauksen energiaportaalissa 21.12. klo 18 ja siinä sinulle virtautetaan arkkienkeli Mikaelin ja arkkienkeli Zadkielin energiaa. Hoidon intentiona on puhdistaa sinusta se, mitä et enää halua kantaa mukanasi ja näin avata sinua vahvemmin uudelle ja uudistumiselle.

Mikäli tunnet kutsun sydämessäsi tähän hoitoon, voit lukea lisätietoja ja ilmoittautua mukaan täältä:

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan Alku Uudelle -hoitoon