Blogi

BLOGI | Sielun Kipinä

Näin tunnistat, onko hän sinulle tuttu edellisestä elämästä – ja mitä se tarkoittaa
{
23.01.2023

Joskus kohdatessamme uuden ihmisen hän herättää meissä erikoisia tuntemuksia – aivan kuin hän tuntuisi tutulta, vaikka emme aiemmin olisi häntä tässä elämässä tavanneetkaan. Joskus jo pelkkä katsominen tätä ihmistä silmiin voi aikaansaada meissä suuren tunnereaktion – olipa kyseessä sitten tunteet romanttisessa mielessä, tai vaikkapa ystävyydessä tai työtoveruudessa. Saatat kokea välitöntä ihastusta, luottamusta, iloa – tai toisaalta välitöntä vihastumista ja ärsyyntymistä, vaikka et oikein osaa edes tunnistaa syytä, mistä tunteesi kumpuavat.

Tällaisessa tilanteessa ollessasi sinulle on voinut herätä kysymys siitä, oletko mahdollisesti tuntenut tämän kyseisen ihmisen jo jossain aiemmassa elämässäsi. Kenties haluat löytää syyn sille, miksi hän herättää sinussa niin vahvoja, sielussa saakka tuntuvia tunteita – olivatpa nuo tunteet mitä tahansa. Ehkä haluat tietää, miksi tuo ihminen herättää sinussa vaistonvaraisen luottamuksen tai epäluottamuksen, vaikka et tietäisi hänestä juuri mitään.

Olen koonnut sinulle tähän artikkeliin neljä tärkeää tunnistuskeinoa siihen, onko sinulle tavalla tai toisella merkityksellinen ihminen ollut tuttusi jo edellisessä elämässä – ja mitä kohtaamisenne juuri nyt oikeastaan sielun näkökulmasta tarkoittaa.

 

1. Hänen energiansa tuntuu tutulta

Ensimmäinen tunnistuskeino tällaisessa tilanteessa on yksinkertaisesti se, että tapaamasi ihmisen energia tuntuu sinusta intuitiivisesti ja vaistonvaraisesti tutulta. Olemme aina energiakenttiemme kautta yhteydessä toinen toisiimme ja pystymme tuolla energeettisellä tasolla tunnistamaan toisen ihmisen värähtelyn. Katsekontakti hänen kanssaan luo sinulle yhteyden hänen sieluunsa, ja siinä hetkessä sinun sielusi pystyy tunnistamaan tuon toisen ihmisen sielun. Tämä tunnistaminen puolestaan herättää sinussa vaistomaisen tuttuudentunteen – vaikka et saakaan millään päähäsi sitä, missä olisitte tässä elämässä kohdanneet. Hän vain jostain selittämättömästä syystä tuntuu sinusta aivan tutulta, ja voisit melkein vannoa, että olette jossain aiemminkin tavanneet.

Sielumme muistaa, vaikka me emme älyllisellä, loogisella mielen tasolla muistaisikaan. Kun synnymme uuteen inkarnaatioon, synnymme aina ns tyhjinä tauluina, jotta voimme lähteä puhtaalta pöydältä uuteen elämään, kokemaan uusia sielumme valitsemia kokemuksia. Emme tietoisesti useinkaan muista edellisiä elämiämme, mutta sielun tasolla tuomme aina mukanamme myös sielumuistin, joka kantaa mukanaan mm tunteita ja muistoja edellisistä elämistä.

Kohdatessamme meille edellisistä elämistämme tutun ihmisen, tämä sielumuisti aktivoituu energianvaihdon välityksellä ja silloin jokin osa sinusta alkaa muistaa jotain sellaista, joka piilee sielusi syövereissä – ja jonka kenties on nyt tultava pintaan, koska olette jälleen näin kohdanneet.

 

2. Hän on kanssasi samalla aaltopituudella

Toinen merkki, josta voit tunnistaa kanssasi jo edellisiä elämiä jakaneen ihmisen on se, että sinun on helppoa olla hänen seurassaan – hän tuntuu niin sanotusti olevan kanssasi samalla aaltopituudella. Tämä on yksi tärkeä merkki sieluyhteydestä – teidän on helppoa olla toistenne seurassa, koska olette samaa sielunperhettä ja jaatte samoja inkarnaatioita. Olette olleet yhteydessä aiemmin ja nyt olette sopineet tapaavanne tässä hetkessä ja tilanteessa jokin sielujenne kannalta merkityksellisen syyn vuoksi.

Samalla aaltopituudella oleminen mahdollistaa sen, että sinun on helppoa olla oma itsesi hänen kanssaan ja puhua kenties syvällisistäkin asioista saman tien, vaikka olisitte juuri kohdanneet, etkä periaatteessa tunne häntä (tässä elämässä) vielä juuri lainkaan. Tunnutte ymmärtävän toinen toisianne helposti, myös ilman sanoja ja ehkä huomaatte myös sanatonta viestintää ja telepatiaa välillänne. Kommunikointi on mutkatonta eikä sinun tarvitse selitellä itseäsi, kätkeä mitään osaa itsestäsi eikä sinulla ole halua esittää minkäänlaisia rooleja. Koet syvää luottamusta ja yhteyttä, ja se tekee sinut avoimeksi ilmaisemaan itseäsi ja tunteitasi sekä myös vastaanottamaan hänen ajatuksiaan ja tunteitaan.

Meidän on helppoa ymmärtää sielunperheemme jäseniä, eli sellaisia sieluja, joiden kanssa olemme olleet yhdessä jo useiden inkarnaatioiden ajan, koska he ovat meille sieluntasolla tärkeitä ja rakkaita – niitä kaikkein läheisimpiä sieluja, joiden kanssa haluamme yhä uudelleen tulla oppimaan lisää ja nousemaan sieluina korkeammalle.

 

3. Hän herättää sinussa kohdattavan haavan tai kipupisteen

Voimme kokea uuden ihmisen kohdatessamme selittämätöntä tuttuuden tunnetta, vetovoimaa ja luottamusta, mutta aivan samoin saatamme tuntea tällaisessa tilanteessa myös selittämätöntä vihaa, ärtymystä tai meillä nousee pintaan jokin asia itsessämme, jota emme ehkä ole  halunneet kohdata. Olemme peilejä toisillemme ja sen, mitä emme itsessämme kohtaa, toiset meille heijastavat. Sielunperheemme jäsenten avulla voimme käydä läpi tällaisia varjojamme ja vapautua niistä.

Toisaalta kyse voi olla myös jostain teosta, jonka hän on sinulle tai sinä hänelle edellisessä elämässänne tehnyt. Saatat kokea sielun syvyydestä kumpuavaa vihaa ja katkeruutta, jos hän on kohdellut sinua edellisessä elämässä jollain tavalla väärin. Jos sinä olet tehnyt hänelle jonkin tällaisen teon, saatat kokea hänet kohdatessasi ärtymystä, mutta myös esimerkiksi häpeää. Olette kohdanneet jälleen, jotta voitte saattaa asioita päätökseen ja vapautua välillänne olevasta karmavelasta. Vapaudut tällaisista taakoista antamalla anteeksi niin itsellesi kuin myös toiselle ja ymmärtämällä, että olette sieluina oppimassa toinen toisiltanne.

Joskus jotkut ihmiset elämässäsi tuntuvat jatkuvasti triggeröivän sinussa kipupisteitä esille. Näin sielusi on valinnut oppia esimerkiksi omista rajoista, anteeksiannosta, avoimuudesta ja myötätunnosta, korkeammasta rakkauden näkökulmasta, itsearvostuksesta.. syitä voi olla lukemattomia, ja tällaisessa tilanteessa voit rehellisyydellä itseäsi kohtaan kuulostella itseäsi ja kysyä korkeimmalta minältäsi, mikä on tämän tilanteen korkeampi tarkoitus. Luota siihen, että vastaus nousee sinulle kyllä. Varjojen kohtaamistakaan ei tarvitse pelätä, koska se on sinulle erinomainen keino vapautua vanhoista taakoista ja kasvaa sieluna.

 

4. Hän saapuu uniisi ja se tuntuu merkitykselliseltä

Voit tunnistaa tutun sielun edellisistä elämistä myös siitä, että hän saapuu uniisi toistuvasti ja nuo unet ovat sinulle hyvin merkityksellisen tuntuisia. Niissä voi olla mieleenpainuvia teemoja, ne voivat olla erityisen voimakkaita  tai kenties olette tuossa unessa eri rooleissa kuin tässä nykyisessä elämässä. Ehkäpä uni sijoittuu johonkin tiettyyn aikakauteen tai siinä on jotain historiasta tuttuja elementtejä. Unesta herättyäsi saatat muistaa unesi todella selkeästi ja sinulla on myös vahva tunnetila päällä edelleen herättyäsi. Silloin onkin hyvä idea kirjoittaa tällainen uni muistiin, jotta voit palata siihen vielä myöhemmin.

Me seikkailemme unessa ollessamme alitajunnan tasolla, jossa pääsemme helpommin käsiksi tietoon, joka ei päivätietoisuudessa ole meille vielä avautunut. Saatamme myös matkailla unen aikana toisilla energeettisillä tasoilla, ja olemme vahvemmin yhteydessä sielumme viisauteen ja muistiin. Yksi intuitiosi keino puhua sinulle on juuri uniesi kautta ja siksi niihin kannattaakin kiinnittää huomiota erityisesti, jos uneen liittyvä tunnetila, symboliikka tai muu seikka herättää sinussa vahvan reaktion ja tuntuu merkitykselliseltä.

Jos joku ihminen elämässäsi mietityttää sinua, voit myös pyytää omilta valonauttajiltasi, että sinulle annetaan unen aikana viesti siitä, mitä välillänne on menneessä elämässä mahdollisesti tapahtunut. Aseta myös intentio itsellesi siitä, että muistat unesi selkeästi aamulla herätessäsi ja että sinun on helppoa vastaanottaa informaatiota uniesi kautta. Luota kykyysi ottaa tietoa vastaan ja harjoittele uniesi ylöskirjoittamista, jotta voit palata tutkimaan niitä myös myöhemmin, kun uusia oivalluksia syntyy.

 

Hän on sinulle tuttu edellisestä elämästä – mutta mitä se tarkoittaa?

Kenties olet nyt päätynyt siihen lopputulemaan, että hän on sinulle tuttu edellisestä elämästäsi. Muistathan myös, että sinun oma intuitiosi on tässäkin asiassa se paras kompassisi – jos syvällä sisimmässäsi tiedät, että asia on näin, silloin sinun ei tarvitse hakea sille vahvistusta itsesi ulkopuolelta – ellet itse niin halua.

Se, että meillä kulkee tässäkin elämässä mukana tuttuja sieluja edellisistä elämistämme, johtuu siitä, että meillä jokaisella on oma sielunperheemme, joiden kanssa olemme sopineet saapuvamme uuteen inkarnaatioon yhdessä, oppimaan toisiltamme ja opettamaan toisiamme. Itse henkilökohtaisesti ajattelen, että kaikki elämämme kohtaamiset ovat merkityksellisiä. Uskon, että jokainen kohtaamamme ihminen on meille jollain tavalla tuttu ja meillä on jotain tärkeää opittavaa toisiltamme tässä ja nyt. Joskus olemme tuomassa toisillemme rohkaisua, luottamusta, rakkautta – joskus herätämme toisessa jonkin kipupisteen, jotta hän voi saada mahdollisuuden johonkin kokemukseen sielunsa korkeimmaksi parhaaksi.

Muistathan myös, että sielun näkökulmasta ei ole olemassa ”hyviä” tai ”huonoja” kokemuksia – on vain kokemuksia, jotka opettavat. Egon tasolla on helppoa lähteä mukaan polariteetteihin, jaotteluun ja luokitteluun, mutta sielun tasolla me kaikki tiedämme, että olemme aina oppimassa toinen toisiltamme eteenpäin vievä asioita – silloinkin, kun mielen tasolla nuo kokemukset tuntuvat ennemminkin haasteilta kuin siunauksilta.

Jos kohtaat tai olet juuri kohdannut ihmisen, joka tuntuu sinulle jollain tapaa merkitykselliseltä, kiitä tästä upeasta mahdollisuudesta, jonka maailmankaikkeus on tuonut eteesi. Ole avoin sille, mitä hän tuo mukanaan elämääsi – kuinka te nostatte toinen toisianne sieluina korkeammalle. <3